Peuran Liikenne KY / MatkaPEURA

Peuran Liikenne KY / MatkaPEURA

Peuran Liikenne KY / MatkaPEURA logo
Multiantie 20, 63800 Soini 4.7/5 15 arvostelua 3478 kyydittyä ihmistä

Yhteystiedot

MatkaPeura on monipuolinen matkatoimistopalvelujen tarjoaja Etelä-Pohjanmaalla. Historian havina yrityksessämme ulottuu 50-luvulle saakka, jolloin yrityksen perustaja Toivo Peura lausui firman syntysanat. Vahvojen perinteiden ja ammattitaitomme ansiosta olemme palvelleet asiakkaita vuodesta 1956 saakka.

Bussiliikenne on tärkeä osa jokapäiväistä yritystoimintaamme. Reittiliikenteemme toimii 10 kunnan alueella ja tämän lisäksi MatkaPeuran tilausajot kohdistuvat mm. Viroon sekä muualle Eurooppaan. Ja koska bussitoimintamme on vilkasta, erikokoisia busseja löytyy joka lähtöön: 24-paikkaisesta pikkubussista 60-paikkaiseen bussiin.

Yhtiömme pääkonttori sijaitsee Soinissa, josta myymme kaikenkattavasti erilaisia matkavaihtoehtoja mm. Viron kylpylä- ja hotellimatkoja, erilaisia ryhmämatkoja sekä tilausajoja. Lisäksi välitämme tunnetuimpien matkanjärjestäjien matkoja. Monipuoliseen tarjontaamme kuuluvat mm. rantaloma- ja kaupunkimatkat, laivamatkat, viisumipalvelut sekä hotellivaraukset kotimaassa ja ulkomailla. Räätälöimme myös sekä yksityisille että ryhmille toiveiden mukaisia matkapaketteja.

Nopea, henkilökohtainen ja asiantunteva palvelu on meille sydämen asia. Pyrimme luomaan asiakkaillemme elämän mittaisia muistoja!

Peuran Liikenne KY / MatkaPEURA

Multiantie 20
63800 Soini
06-5212 200
matkapeura@matkapeura.fi
https://www.matkapeura.fi

Jätä uusi tarjouspyyntö
4.7
Keskimääräinen arvio
4.5
Ajoneuvon kunto ja siisteys
4.9
Kuljettajan palvelualttius
4.9
Kuljettajan ajotapa
4.6
Ajojärjestelyn sujuvuus
4.7
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Tilausajo 8.12.2023

27.12.2023 08:42 |

Kuljetus toimi hyvin. Auto oli vaan liian iso tilaukseen nähden. Kuljettaja oli tosi mukava.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Matka

23.05.2023 09:57 |

Matka sujui oikein mukavasti, auto oli siisti ja kyyti tasaista

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Tyhy-päivän kuljetus

19.05.2023 08:11 |

Kokonaisuudessaan olimme erittäin tyytyväisiä yhdistyksemme tyhy-päivän kuljetusjärjestelyihin. Kuljetus oli paikalla hyvissä ajoin ja sekä lähteminen että saapuminen sujui sovitusti. Ainoa pieni huomautettava asia oli, että muutamassa istumapaikassa penkin seuraavan penkin selkänojassa oleva pöytätaso rämähti muutaman kerran matkustajan syliin kuoppaisella tieosuudella. Kuljetusyrityksen palvelualttius oli ensiluokkaista.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Porin reissu.

28.10.2022 11:14 |

Kokopäivän teatterireissu Poriin sujui mutkatta - Kiitos!

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Metsätalous pohjavesialueilla -retkeily Seinäjoki-Kauhajoki

23.09.2022 10:18 |

Retkeily onnistui erinomaisesti kuljetukset mukaan lukien.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Pikkujoulukyyti

28.11.2021 17:44 |

Kaikki sujui sovitusti. Kuljettaja oli erittäin palvelualtis ja miellyttävä.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Hyvin sujui kaikki :)

09.04.2019 18:02 |

Sekä varaukset että kuljetukset sujuivat moitteetta. Kiitos. :)

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Matka

16.10.2018 11:02 |

Matka sujui oikein hyvin, täsmällisesti ja joustavasti.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Kesäretki Seinäjoki Vaasa

19.06.2018 13:52 |

Matka sujui oikein mukavasti. Auton suuttimessa oli jotakin vikaa, mutta silti päästiin kaikkialle hyvissä ajoissa.Käytän saamaa palvelua uudestaan tarvittaessa.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Retki Seinäjoen Kurjennevalle

08.06.2018 10:41 |

Retki sujui kaikin puolin hyvin sovitun mukaisesti.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Reissu Ouluun

07.05.2018 08:59 |

Hyvin toimi kuljetus. Kuski mukava ja joustava. Käytetään Matkapeuraa uudestaankin. Suosittelen muillekkin!

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Matka Seinäjoelta Isokyröön ja takaisin

08.10.2017 10:54 |

Kaikki sujui oikein hyvin.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Tilaus hukassa

10.09.2017 17:39 |

Joko Matka-Peuran tai tilausajot.netin systeemeissä on vikaa ja tarjouspyynnön hyväksyntä ei tavoittanut ja kuljetusjärjestelyt jäivät viime tippaan. Sen jälkeen kaikki meni hyvin.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

Luokkaretki Alakylän koulusta Power Parkiin :)

19.05.2017 14:20 |

Hei!
Nettitilauksemme ei ilmeisesti saavuttanut oikeaa kohdetta, vaan siitä jouduttiin soitella useamman kerran puolin ja toisin. Oli aika hämmentävää, kun halusin varmistaa asiaa, eikä puhelimessa oleva henkilö löytänyt koko tilaustamme, puhumattakaan tarjousta, jonka me olimme jo saaneet!!! Lisäksi palveluntarjoajan puolelta oli ok, että linja-auto ei ole koko ajan paikan päällä Power Parkissa! Asia ratkesi lopulta, ja saimme "turvapaikan" käyttöömme koko ajaksi!
Meille, pienten lasten kanssa retkeilevien opettajien mielestä auton mukanaolo ja käyttömahdollisuus koko retken ajan on ehdottoman tärkeää, ja se lisää turvallisuuden tunnetta. Emme voi koskaan kuitenkaan tietää, mitä matkalla sattuu. Linja-auto on se "turvapaikka", minne voi mennä, jos jotain tarvetta siihen ilmenee (vahingon sattuminen, äkillinen sairastuminen jne.). Toiveemme olisi, jatkoa silmälläpitäen, että tämä asia sisältyisi ehdottomasti matkan hintaan ilman, että sitä tarvitsisi edes erikseen kysellä ja miettiä!
Muuten matka sujui edellä kuvattujen tähtimäärien mukaisesti! Kiitos, ja hyvää kesää Simo -kuskillemme ja teille kaikille!
Terveisin, Alakylän koulun puolesta,
Maire Peltokangas, luokanopettaja, vararehtori

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys

MaKuKi matka

18.02.2017 14:48 |

Yksi tähti ajoneuvon kunnosta pois, koska mikrofoni hajosi. Muutoin reissu meni hyvinkin mukavasti. Kuskit olivat ammattitaitoisia ja asiakaspalvelu heiltä oli loistavaa. Toivomme jatkossakin päästä samojen kuskien kyytiin.

Ajoneuvon kunto ja siisteys
Kuljettajan palvelualttius
Kuljettajan ajotapa
Ajojärjestelyn sujuvuus
Yhteydenpito ja täsmällisyys